Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pearltrees. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pearltrees. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. joulukuuta 2015

Kuratoi sisältö uudeksi



Kuratointi tarkoittaa sisällön keräilyä uudeksi sisältöyksiköksi. Kuratointia voidaan kutsua myös suodattamiseksi tai harkituksi keräilyksi, sillä järkevästi tehty keräily antaa yleisölle mahdollisuuden saada sisällöstä irti merkitystä. Hyvin kuratoitu sisältö vastaa kysymyksiin "miten tätä sisältöä voi käyttää" ja "mikä tässä sisällössä on tärkeintä". (Wikipedia)

Miksi kannattaa koota ja jakaa materiaaleja verkkoon tai verkon kautta?

Kun kokoat kaikki kiinnostavat materiaalit luokiteltuina verkkoon, niitä on helppo sieltä ottaa käyttöön erilaisissa tilaisuuksissa ja tilanteissa sekä kohdistaa eri kohderyhmille. Toisaalta verkon kautta on myös kätevää koota tietoa kollegoilta, kavereilta, opiskelijoilta tai keneltä tahansa kiinnostuneelta.
Tiedon, tai pikemminkin sisällön, keräämistä uudeksi sisällöksi sanotaan myös kuratoinniksijosta Kari Haakana kertoi jo vuonna 2011 ja Ilkka Olandervuonna 2012. Prosessissa
1) keräätään tietoa
2) säilötään, luokitellaan, ryhmitellään, valikoidaan tietoa kuhunkin tarpeeseen
3) jaetaan tietoa opiskelijoille, kolleegoille, muille asiastaa kiinnostuneille...
... jopa kaikki samassa palvelussa... 

Mihin verkossa voi koota materiaaleja?

"Työpöytiä" ja vastaavia palveluja

Pearltrees - helminauha kiinnostavista helmistä kts. lisää Mikä on Pearltrees?

Pinterest - erilaisiin tauluihin ryhmiteltyjä linkkeistä, jotka on varusteltu kuvina ja lyhyinä kuvauksina
Scoop.it Esimerkki: The Best of QRcode - http://www.scoop.it/t/the-best-of-qrcode/


lauantai 19. syyskuuta 2015

Verkko mahdollistaa yhteisöllistä työskentelyä


Yhteisöllinen työskentely on voimavara, jota voisi käyttää yhä enemmän opetuksessa. Yhteisöllinen työskentelymuoto on myös taito, jota tulee harjoitella enemmän. Termi on myös kokenut inflaatiota, sillä kaikki yhdessä tekeminen katsotaan yhteistöiminnallisuudeksi.

Johanna Salmia kiteytti sivustollaan  yhteisöllisyyden tarkoittavan "sujuvaa yhdessä tekemistä ja toimimista, jonka tuloksena syntyy jotain uutta". Eli pelkkä yhdessä toimiminen ei ole yhteisöllistä työskentelyä.

Sosiaalisen median välineet mahdollistavat yhteisöllistä työskentelyä. En kuitenkaan käyttäisi edelleenkään sosiaalisen median sijasta yhteisöllinen media, kuten Kielikellossa 2009 suositeltiin  ;-D

Kun tarkastelee eri some-välineitä yhteisöllisyyden kannalta, tulee mieleen:

Tekstintuottamisvälineet

Parhaimmillaan samaa dokumenttia voi kirjoittaa täysin reaaliaikaisesti yhdessä. Seurata, miten toinen muokkaa tekstiä. Joissakin palveluissa on myös mahdollisuus keskustella dokumentin vieressä.

Saman dokumentin työstäminen samanaikaisesti toisen kanssa saattaa tuntua aluksi vaikealta. Jos ryhmässä ei ole totuttu työstämään tällä tavalla, voi työskentelyä ohjata alkuun. Kiinnitä huomiota tehtävänantoon, jottei sitä olisi niin helppo vain jakaa osiin ja jokainen ryhmäläinen tekisi vain oman siivunsa. Ville Venäläisellä on hyvä esimerkki diassa 20:



Google-dokumentit

Google dokumenteissa voi kirjoitaa tekstiä täysin samanaikaisesti. Dokumentti perustetaan jonkun käyttäjätunnuksen alle ja se jaetaan joko toiselle gmail-käyttäjälle tai voi jakaa linkkinä esim. anonyymikäyttäjille. Jakovaiheessa tulee myös antaa muokkausoikeudet, jos antaa muillekin muokkausmahdollisuus.

Jaettu minun kanssani (Shared with me) -kansiossa Google Drivessä näkyy kaikki minulle jaetut dokumentit.

Google dokumenttia voi muokata monipuolisesti. Siihen voi liittää kuvia ja taulukoita. Jokainen muokkaaja näkyy erillisenä värinä. Dokumentin voi ladata tietokoneelle tai jakaa eteenpäin.

Kun tekstiin lisää kommentin (Lisää -Kommentoi) tulee dokumentin viereen keskustelunäkymä. Kommenttiin voi kommentoida takaisin. Kun kommentti on "ratkaistu" se siirtyy kommenteihin piiloon. Kaikki komentit saa takaisin oikeasta kulmasta Kommentit-painikkeesta.

Dokumentin muokkaushistoria löytyy  vasemmalta Tiedosto - Tarkastele versiohistoriaa.

Office 365 -Word -dokumentit

Office 365 -palvelusta löytyy vastaavat toiminnot. Poikkeuksena on, että Word-dokumentti aukeaa ensin esikatselunäkymään ja siitä sen voi avata joko muokkaustilaan Online-palvelussa tai jos Word on asennettu tietokoneelle, ko. ohjelmaan.

Kun testiä alkaa muokkaamaan, toiset muokkaajat näkyvät samalla tavalla kuin Google-dokumentissa, mutta luokkaaja varaa muokkaukseen koko tekstikappaleen.

Etherpad-muistio

Muistiossa (esim. Tieken muistio tai Kirjoitusalusta.fi) voi muistion luoda ja muokata ilman rekisteröitymistä. Dokumentti jaetaan linkkinä. Jokainen muokkaaja voi varata itselleen väri ja "nimimerkin" oikeasta yläkulmasta. Tekstin muokkausominaisuudet ovat hyvin rajalliset.

Teksti värjäytyy kirjoittajan värillä. Dokumentin muokkaushistoria näkyy tähti-ikonin takaa. Palvelussa on myös teksti-chat ominaisuus, joka löytyy käyttöliittymän alapuolelta oikealta.

Käytä muitakin dokumenttimuotoja

Tekstin sijaan, tuotos voi olla myös esitysgrafiikkaa tai taulukko. Näitä molempia voi tehdä sekä Google että Office 365 -palvelussa.

Yhteisöpalvelut yhdistää

Yhteisöpalveluiden toiminnan periaatteena on yhteisöllisyys. Kuka tahansa voi kysyä mitä tahansa. Aina joku seuraa ja vastauksen askarruttavaan asiaan saa nopeasti. Palveluiden toiminnassa on eroja, jotka rajaavat työskentelyä:

Facebookissa on sivuja ja ryhmiä, joita käyttäjät haluavat seurata. Kuka tahansa voi luoda niitä. Ryhmä ryhmittää käyttäjät yhteen. Sivut ovat enemmän yhteisön, projektin tms. tietodutuskanava. Riikka Vannisen esitys alla kertoo tarkemmin näiden erosta ja miten ne perustetaan.



Yammerin toiminta on vastaavaan kuin Facebookin. Office 365 organisaatioasennusten myötä organisaatioilla on omia Yammer-yhteisöjään.

Twitterissä seurataan henkilöitä ja heidän lähettämiä lyhyitä viestejä "tviittejä". Tviiteissä käytetään #-merkkiä osoittamaan sen aihetta ja suodattaaa niitä yhteen.

Kerää ja jaa


Kuratointipalveluita voi käyttää yhdessä, jolloin yhteisö, samasta asiasta kiinnostuneet, keräävät yhdessä tietoa.


Pinterest-palvelussa voi kutsua keräämään taulua Invite -linkistä. Näin esim. iPad-taulussa. 


Pearltrees -palvelussa voi myös ryhmässä (team) ylläpitää linkkejä kts. ohje 


torstai 7. toukokuuta 2015

Pearltrees

Mikä on Pearltrees?


Otin palvelun käyttöön jo vuonna 2012, mutta jostakin syystä en innostunut siitä sen enempää.

Näiden kolmen vuoden aikana palvelu on muuttunut huimasti ja silmät pyöreinä katselin muutaman kolleegan koosteita.

Pearltrees lasketaan kuratointipalveluihin ja ilmaisena siinä on tilaa 1GB

Miten pääset alkuun?



1. Luo tili tai kirjaudu Facebookin/Twitterin/Google-tilin kautta.

2. Hae valmiita (julkisia) helmipuita oikeasta yläkulmasta Searsch Pearltrees.

3. Kun löydät kiinnostavan helmen, saat sen lisättyä omaasi kun menet hiirellä sen päälle, laatikon oikeaan alareunaan ilmestyy add-linkki. Klikkaa linkkiä, valitse tilisi nimi ja lisäys on tehty. Sulje ruutu X-merkistä oikeasta yläkulmasta. Jos kaikki kiinnostavat, yläpuolella on myös tähti-painike (Add this collection). Ryhmän nimen vierestä nuoli ylöspäin, pääset ryhmän tekijän tieoihin. Selaimen takaisin-painikkeella pääset takaisin hakutuloksiisi.

4. Kun haluat löydöt omaan kokoelmaansa, raahaa helmi toisen päälle, anna kokoelmalle nimi ja vaihda siihen kuva. Näitä voit myöhemminkin muokata. Valitettavasti kuva pitää hakea tietokoneelta, mikä hidastaa prosessia. 

Jatkossa ryhmät näkyvät helmiä lisätessäsi listassa, ja voit lisätä helmen suoraan listaan. Valitettavasti tässä ei ole mahdollista luoda uutta ryhmää heti, kuten esim. Pinterestissä.

Kokoelman sisällä voi olla alakokoelmia. Jos lisäät jonkun koko kokoelman, voi sen sijoittaa oman kokoelmasi sisään mutta se näkyy alkuperäisesti.

Jotkin helmet ovat tehty ryhmänä ja hiiden keräämiseen voi pyytää lupaa Teamp-up -linkistä. Linkki tulee näkyviin. 

Vielä muutama huomio


Palvelusta on ilmainen apps iPadille ja Androidille.

Käy toki lisäämässä itsesi Team Opetusalan suomalaisia Pearltreessa -helmiin!

Kannattaa tutkia myös pearltrees-kanavaa YouTubista.

Tässä testaukseni tulos Sosiaalisesta mediasta.