Tämän vuoden tavoitteeni on saada Oppiminen Online -verkoston osaamismerkit kasaan. Kyseessä on OsaOppi III - Osaamispisteet pelissä hankkeen kehittämä OPE.FI-taitotasoihin perustuva tieto- ja viestintätekniikan koulutus, jossa osa-alueet suoritetaan osaamismerkeillä (open badgets).
Kun olen suorittanut 10 osaamismerkkiä, saavuttaisin Some-Noviisi -tason ja kun suoritan vielä lisää 15 osaamismerkkiä, saavutan Some-Ekspertin tason.
Kaikkea mahdollista tietotyöläisen arjesta. Pääpaino on aiheissa: tietokoneen käyttötaidot, tvt opetuksessa, mobiilius, some ...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste some. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste some. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 31. tammikuuta 2016
lauantai 19. syyskuuta 2015
Verkko mahdollistaa yhteisöllistä työskentelyä
Yhteisöllinen työskentely on voimavara, jota voisi käyttää yhä enemmän opetuksessa. Yhteisöllinen työskentelymuoto on myös taito, jota tulee harjoitella enemmän. Termi on myös kokenut inflaatiota, sillä kaikki yhdessä tekeminen katsotaan yhteistöiminnallisuudeksi.
Johanna Salmia kiteytti sivustollaan yhteisöllisyyden tarkoittavan "sujuvaa yhdessä tekemistä ja toimimista, jonka tuloksena syntyy jotain uutta". Eli pelkkä yhdessä toimiminen ei ole yhteisöllistä työskentelyä.
Sosiaalisen median välineet mahdollistavat yhteisöllistä työskentelyä. En kuitenkaan käyttäisi edelleenkään sosiaalisen median sijasta yhteisöllinen media, kuten Kielikellossa 2009 suositeltiin ;-D
Kun tarkastelee eri some-välineitä yhteisöllisyyden kannalta, tulee mieleen:
Tekstintuottamisvälineet
Parhaimmillaan samaa dokumenttia voi kirjoittaa täysin reaaliaikaisesti yhdessä. Seurata, miten toinen muokkaa tekstiä. Joissakin palveluissa on myös mahdollisuus keskustella dokumentin vieressä.Saman dokumentin työstäminen samanaikaisesti toisen kanssa saattaa tuntua aluksi vaikealta. Jos ryhmässä ei ole totuttu työstämään tällä tavalla, voi työskentelyä ohjata alkuun. Kiinnitä huomiota tehtävänantoon, jottei sitä olisi niin helppo vain jakaa osiin ja jokainen ryhmäläinen tekisi vain oman siivunsa. Ville Venäläisellä on hyvä esimerkki diassa 20:
Google-dokumentit
Google dokumenteissa voi kirjoitaa tekstiä täysin samanaikaisesti. Dokumentti perustetaan jonkun käyttäjätunnuksen alle ja se jaetaan joko toiselle gmail-käyttäjälle tai voi jakaa linkkinä esim. anonyymikäyttäjille. Jakovaiheessa tulee myös antaa muokkausoikeudet, jos antaa muillekin muokkausmahdollisuus.Jaettu minun kanssani (Shared with me) -kansiossa Google Drivessä näkyy kaikki minulle jaetut dokumentit.
Google dokumenttia voi muokata monipuolisesti. Siihen voi liittää kuvia ja taulukoita. Jokainen muokkaaja näkyy erillisenä värinä. Dokumentin voi ladata tietokoneelle tai jakaa eteenpäin.
Kun tekstiin lisää kommentin (Lisää -Kommentoi) tulee dokumentin viereen keskustelunäkymä. Kommenttiin voi kommentoida takaisin. Kun kommentti on "ratkaistu" se siirtyy kommenteihin piiloon. Kaikki komentit saa takaisin oikeasta kulmasta Kommentit-painikkeesta.
Dokumentin muokkaushistoria löytyy vasemmalta Tiedosto - Tarkastele versiohistoriaa.
Office 365 -Word -dokumentit
Office 365 -palvelusta löytyy vastaavat toiminnot. Poikkeuksena on, että Word-dokumentti aukeaa ensin esikatselunäkymään ja siitä sen voi avata joko muokkaustilaan Online-palvelussa tai jos Word on asennettu tietokoneelle, ko. ohjelmaan.Kun testiä alkaa muokkaamaan, toiset muokkaajat näkyvät samalla tavalla kuin Google-dokumentissa, mutta luokkaaja varaa muokkaukseen koko tekstikappaleen.
Etherpad-muistio
Muistiossa (esim. Tieken muistio tai Kirjoitusalusta.fi) voi muistion luoda ja muokata ilman rekisteröitymistä. Dokumentti jaetaan linkkinä. Jokainen muokkaaja voi varata itselleen väri ja "nimimerkin" oikeasta yläkulmasta. Tekstin muokkausominaisuudet ovat hyvin rajalliset.Teksti värjäytyy kirjoittajan värillä. Dokumentin muokkaushistoria näkyy tähti-ikonin takaa. Palvelussa on myös teksti-chat ominaisuus, joka löytyy käyttöliittymän alapuolelta oikealta.
Käytä muitakin dokumenttimuotoja
Tekstin sijaan, tuotos voi olla myös esitysgrafiikkaa tai taulukko. Näitä molempia voi tehdä sekä Google että Office 365 -palvelussa.Yhteisöpalvelut yhdistää
Yhteisöpalveluiden toiminnan periaatteena on yhteisöllisyys. Kuka tahansa voi kysyä mitä tahansa. Aina joku seuraa ja vastauksen askarruttavaan asiaan saa nopeasti. Palveluiden toiminnassa on eroja, jotka rajaavat työskentelyä:Facebookissa on sivuja ja ryhmiä, joita käyttäjät haluavat seurata. Kuka tahansa voi luoda niitä. Ryhmä ryhmittää käyttäjät yhteen. Sivut ovat enemmän yhteisön, projektin tms. tietodutuskanava. Riikka Vannisen esitys alla kertoo tarkemmin näiden erosta ja miten ne perustetaan.
Yammerin toiminta on vastaavaan kuin Facebookin. Office 365 organisaatioasennusten myötä organisaatioilla on omia Yammer-yhteisöjään.
Twitterissä seurataan henkilöitä ja heidän lähettämiä lyhyitä viestejä "tviittejä". Tviiteissä käytetään #-merkkiä osoittamaan sen aihetta ja suodattaaa niitä yhteen.
Kerää ja jaa
Kuratointipalveluita voi käyttää yhdessä, jolloin yhteisö, samasta asiasta kiinnostuneet, keräävät yhdessä tietoa.
Pinterest-palvelussa voi kutsua keräämään taulua Invite -linkistä. Näin esim. iPad-taulussa.
keskiviikko 12. elokuuta 2015
Lisää informaatiota upotettuna kuvaan
MobiiliMetkaaMuseossa
-wikissä on ohjeet Aurasma Studio-palvelun käytöstä.
Janne Ylisen
YouTube-videolla esitellään Aurasma appsi -lisätty todellisuus käytännössä.
Käytännössä luot
tilin Aurasma Studio -palveluun. Seuraavaksi luot Auran eli lisäät kuvaan
toisen kuvan/videon/ääntä/hyperlinkin. Kuvat, videot ja äänitiedostot tulee
olla valmiiksi muokattuja, sillä palvelussa ne vain linkitetään ne toisiinsa.
Lopuksi jaat lisätyn todellisuuden muille.
Alkuperäsen kuvan tulee olla selkeä, jotta Aurasma tunnistaa sen muodot. Sen voi liittää toiseen dokumenttiin, www-sivulle tms.
Käyttäjä käynnistää
Aurasma appsin, osoittaa laitteen kameralla kuvaa ja näkee laitteen kautta
lisätyn todellisuuden. Katso esimerkkejäAurasma Studion sivulta HUOM! Katsojan tulee olla kirjautunut palveluun.
Mitähän tämä prinsessa paljastaa?
Mihin
tätä voisi käyttää opetuksessa?
- Kuvasta /sanasta tulee ääninäyte: esim. kielten opetukseen, eläinten/kasvien tms. tunnistusharjoitusta tms.
- Suunnista Aurasmalla paljastuvien vihjeiden mukaisesti kuten Mikkolan koulussa
- Lisää piirrokseen
lisäinformaatiota. Näin voi lisätä tietoa, tarkentaa tietoa tai suunnata
ajatusta määrättyyn suuntaan.
Kuvassa kaappaus Janne Ylisen videosta

- Käyttöohje aukeaa esim. kuvasta.
- Kirja-arvostelu
- Maalauksesta tarinavideo kuten esim. taidekasvatuksessa
- Kolmiulotteinen mallinnuskuva/-video kaksiulotteisesta kuvasta (aikaleima n 00:20)
- Posteriin/Julisteeseen lisätietoja, kuten Auli Nikkasen ja Matleena Laakson SOME-aakkoset, jossa jokaisesta kirjaimesta esitellään joku SOME-palvelu. Katso esimerkki käytännössä
Muuta
käyttöä
- Videoterveiset kortissa
- Tilaa tuote suoraan lehden sivulta
- Videon lisääminen käyntikorttiin tai organisaation logoon s. 25-28
HUOM! Tämä palvelu ei ole enää käytettävissä!
Lisätietoa:
Aurasma Community
Network https://aurasma.zendesk.com/home
Aurasman YouTube
ohjevideot https://www.youtube.com/playlist?list=PLYk2ySKukLs7jPsMNv5MTJaotKBctXTvT
Keräämiäni
YouTube-videoita omassa Aurasma listassa https://www.youtube.com/playlist?list=PL442bgB3l_SDMg7PHtQ37aWfcx6BR0c42
Joanna Kalalahden
raportti 2013 "Lisätyn todellisuuden selainten käyttö " http://wiki.eoppimiskeskus.fi/download/attachments/8225934/AR_selaimet_ohje_19022013.pdf?version=1&modificationDate=1362399734000
Joanna
Kalalahti & Mikko Liukkonen. 2014.
"Lisätyn todellisuuden tuotantovälineiden vertailu" http://www.slideshare.net/eOppimiskeskus/listyn-todellisuuden-tuotantovlineiden-vertailu
Matti Luukko. 2015
Lisätyn todellisuuden lyhyt oppimäärä. Viestinnän koulutusohjelman
opinnäytetyö, Metropolia Ammattikorkeakoulu. http://theseus.fi/bitstream/handle/10024/91261/luukko_matti.pdf?sequence=1
perjantai 27. helmikuuta 2015
Digiopuksesta uusia virikkeitä jatkoon
Osallistuin tammi-helmikuussa Snellmanin kesäyliopiston järjestämälle Digitaalisen oppimateriaalin tuotantokoulutukseen opettajille (1 op). Kouluttajina olivat alan monitaitoiset Anne Rongas ja Kari Hintikka. Kiitos teille!
Koulutus toteutettiin kuutena videoluentona. Mukaan oli aktivoitu Facebook, Twitter, Pinterest ja Puronet-wiki.Lisäksi osallistuneet saivat linkit Ac-nauhoitteisiin.
Vaikka olen itse ollut alalla yli 10 vuotta, oli koulutus erinomainen kooste konkarille. Aina tulee jotain uutta ja kun kuuntelee asioiden painotuksia toisen näkökulmasta, omatkin ajatukset jalostuvat eteenpäin.
En ehtinyt koulutuksen aikana panostamaan niin paljon kun olisin toivonut, mutta vähitellen vähitellen....
Alla on kooste mietteistäni koulutuksen jälkeen. Se löytyy erikseen vielä osoitteesta https://magic.piktochart.com/output/4720606-digiope
Tunnisteet:
infograafi,
muistiinpanot,
some,
tvt,
tvt_opetuksessa
keskiviikko 15. lokakuuta 2014
Kuvista fiilistelyä Indulgy-palvelusta
Pinterestin myötä törmäsin Indulgyyn, jonka sanotaan olevan "kuin Pinterest mutta mustalla taustalla". Tyylikästä vai mitä? Tarkemmin katseltuna se näyttää olevan enemmän kuvagalleria eikä viittauksissa ole kuvaustekstiä. Jossakin palveluissa sen mainitaankin olevan "collect and share pictures online". Sosiaalisen median hyvät käytännöt-sivustolla on nemmän kerrottu Kuinka voin ottaa kuvia sekä jakaa, muokata ja etsiä niitä verkossa?
Kun luot tilin palveluun (käyttöliittymän alalaidasta), pääset tekemään enemmän asioita:
Kun luot tilin palveluun (käyttöliittymän alalaidasta), pääset tekemään enemmän asioita:
- Voit etsiä kuvia hakusanoilla vasemmasta yläkulmasta suurennuslasi-ikonista. Valitettavasti järjestelmä käyttää monia hakusanoja OR-operaatiolla, eikä tarkentavaa hakua ole.
- Kun löydät hyvän kuvan, voit
- Tykätä siitä klikkaamalla tähteä (Collect to favorites), jolloin kuvat listautuvat Favorites-kohdassa
- Määrittää kuvan omaan kategoriaasi (Collect). Voit luoda uuden kategorian kun klikkaat tuota Collect-linkkiä. Voit myös määrittää onko kategoria vain sinulle vai julkinen.
- Voit katsoa mitä muuta kuvan lisääjällä on liitettynä, klikkaamalla käyttäjänimeä.
- Voit mennä katsomaan muita kuvia kategoriassa, jossa kuva oli alun perin klikkaamalla kuvan lisääjän nimen alla olevaa kategorialinkkiä. Voit sitten joko tykätä koko katekoriassa klikkaamalla ylhäällä Follow-linkkiä.
- Käyttäjästä näytetään:
- Koska hän on liittynyt palveluun
- Paljonko hänellä on kuvia (pictures)
- Paljonko hänellä on kuvaryhmiä (collections)
- Ketä kaikkia hän seuraa (Following)
- Ketkä häntä seuraavat (Followers)
Kaikista edellä mainituista linkeistä pääsee katsomaan tarkemmin ko. asioita.
Jos haluat lisätä palveluun uusia kuvia, klikkaa käyttäjänimeäsi ja sieltä ADD. Seuraavaksi anna www-linkki ja järjestelmä etsii sivulta kuvia. Sitten voit lisätä sen haluamaasi kategoriaan. Järjestelmä tallentaa kuvan alkuperäisen osoitteen.
Jos haluat lisätä palveluun kuvan, joka ei ole verkossa, mene omaan profiliisi ja klikkaa nimesi yläpuolella olevaa Click to upload-ympyrää.
Crome-selaimeen on saatavilla palvelun plugin-lisäosa, mutta en ole sitä vielä kokeillut.
Vähän aikaa kokeiltuani palvelua, jäin miettimään mihin minä sitä käyttäisin…..
No ensinnäkin ideoiden keräämiseen ja fiilistelyyn. Näin tuli vauhdilla kerättyä cup cake -ideoita….
Mutta en keksinyt vielä, miten saisin käytettyä palvelua järkevästi töissä....
- Palvelun haku on onneton….
- Kuvien alkuperästä ei ole tietoa….. Tai kyllähän niissä on mukana se alkuperäinen lähdetieto (jos ne on linkitettyä www-sivuun), mutta haku-toiminnossa ei ole mahdollista hakea kuvia, joita voisi esim. käyttää.
- Kuinka paljon rikon tekijänoikeuksia käyttäessäni palvelua? Mielestäni minä en väitä kuvaa omakseni, kun linkitän sen alkuperäisestä sivustaan palveluun. Kuvat on julkisesti esillä, joten voinko minä ryhmitellä sen haluamaani kuvaryhmään? Palvelun käyttöehdoissahan toki mainitaan, ettei palvelun tarjoaja ole vastuussa käyttäjien sisällöistä. Tällainen tekstihän on ihan selviö. Mutta loukkaanko minä tekijänoikeuslakia…..????
Tässä esimerkki fiilistelykuvista
tiistai 14. lokakuuta 2014
Twitterin twiitit
Olen luonut Twitter-palveluun tilin jo vuonna 2010. Se ei vain silloin tuntunut omalta jutulta ja keskityin Facebookiin. Sen jälkeen ja varsinkin viimeisen vuoden aikana julkisuudessa puhutaan vain twiittauksesta ja siteerataan julkkishahmojen twiittiviestehin. Päädyin uudistamaan tutkimusretkeni Twitterin syövereihin.
Lyhyesti
Twitter-palvelu on mikroblogipalvelu, jossa voi lähettää enintään 140 merkkiä pitkän viestin. Palvelussa kirjoitetaan (eli twiitataan) lyhyitä viestejä aiheesta kun aiheesta "tässä ja nyt"-meinigillä. Samasta aiheesta kirjoitetut viestit yhdistetään #-merkillä. Voit viitata toiseen kirjoittajaan @-merkillä.
Tilin luonti
Johanna Janhosen esityksessä kerrotaan havainnollisesti tilin luomisesta Twitteriin. Muista muokata profiilisi mielenkiintoiseksi ja huomioi, mitä haluat profiilillasi viestittää itsestäsi!
Follow ja Followers
Twitterissä pointtina on saada paljon seuraajia, joka osoittaa että seurattavat ovat jollakin tapaa mielenkiintoisia persoonia/organisaatioita.
Etsi hakutoiminnolla mielenkiintoisia aiheita. Kun löydät mielenkiintoisen twiitin, tuki tarkemmin sen kirjoittajaa. Käy kurkkaamassa hänen seuraajansa (followers) ja katso mitä hän seuraa (follow). Näin saat nopeasti saman aihepiirin ympärillä pyöriviä tietoosi.
Voit viitata toiseen Twitter-käyttäjään käyttämällä @-merkkiä hänen käyttäjätunnuksen edessä, järjestelmä ehdottaa ihmisiä sitä mukaa, kun kirjoitat. Eihän noita nimimerkki-härdellejä muuten pysty muistamaan!
Katso Piillotettu aarre -blogista vinkit "18 tapaa saada Twitter-seuraajia"
Favourits
Kun tykkäät jostakin, klikkaa tähteä ja ne kerääntyvät profiiliisi talteen Favourits-valikkoon. Näin voit palata asiaan myöhemmin, paremmalla ajalla.
Twiittaa
Voit lisätä twiittiisi tekstiä (mx 140 merkkiä), linkkiä, sijainnin ja/tai kuvan. Kunhan twiittisi vain on mielenkiintoinen. En tiedä johtuuko ongelmani siitä, etten ole kunnolla Twitteriä seurannut, mutta minun on vaikea seurata mitään keskusteluja. Liekö ne edes keskusteluja vaan erillisiä kommentteja. Joskus mietin jopa, onko tarkoituskaan minun ymmärtää, vaan se on joku sisäpiirivitsi.
Olen myös huomioinut, että opiskelijoiden sähköpostit ovat lyhentyneet. Ehkä tämä lyhennetty tekstimuoto (tekstiviestistä tweetteihin) on oikeasti vaikuttanut selkeään kirjoitustaitoon. Mitähän äidinkielen opettajat ovat tästä….?
Twiittaa edelleen (RT)
Jos joku twiittaa kiinnostavan twiitin, voit twiitata sen edelleen retwiit-toiminnolla. Tämä on kohtelias toiminto ja se säilyttää tiedon alkuperäisestä twiittaajasta.
Hastageilla (#) selkeyttä vai sekasortoa?
Hatageilla, asiasanoilla saman aiheen viestit voi ryhmitellä. Kirjoitat viestiin sopivaan kohtaan #-merkin ja asiasanan nimen. Esim. #UEF. Kun klikkaat ko. hastagia tai etsit ko. hastagia saat kaikki saman aihepiiriin twiittaukset näkyviin.
Minulle on vielä epäselvää se, kuinka pitkältä ajalta nuo twiittaukset säilyvät.
(Yksityis)viestit
Voit kirjoittaa toiselle Twitterin-käyttäjälle Viestit-valikon kautta yksityisviestejä. Viestin lähettäjän ja vastaanottajan tulee seurata toisiaan.
Listojen käyttö
Listoilla voi kiinnittää samaan asiaan liittyvät hnekilöt yhteen. Esim. itse loin julkisen UEF-listan, johon lisäsin jokaisen UEF-twiittaajan. Outi Lammi kertoo hyvin listojen tekemisestä blogissaan.
Huomaa, että voit myös tilata toisen henkilön avoimeksi määritellyn listan klikkaamalla listan kohdalta Tilaa lista. Nämä listat näkyvät myös sinun omissa listoissasi ja pääset niihin helposti.
Twitterin käyttö mobiililaitteilla
Twitteristä löytyy appseja eri mobiililaitteille ja näin twiitit ovat aina mukanasi.
Vaikka minulle Twitterin maailma ei ole vielä avautunut, luotan huojentuneena Jan-Olof Erikssonin vinkkiin informaatiotulvan hallintaan "Kun sinulla on laaja verkosto. Älä edes tavoittele että pystyt lukemaan kaikki viestit. Twitter on "tässä ja nyt" -välien, joten yleensä tapana on selailla vain niitä viimeisimpiä viestejä."
Lisätietoa
Sosiaalisen median hyvät käytännöt: Mikä on Twitter? https://wiki.uef.fi/pages/viewpage.action?pageId=15008104
Twitterin ohjekeskus
perjantai 3. lokakuuta 2014
Mitä opetusteknologista sovellusta minun pitäisi vielä oppia käyttämään?
Syyskuun alussa on julkaistu sadan käyttökelpoisimman opetusteknologiavälineen "arvolista". Mukana on paljon tuttua ja myös uusia sovelluksia.
2014 Top 100
Huom. Alla olevat linkit vievät ko. sivuston palvelun/ohjelmiston esittelysivulle (in english)
+=osaan/tunnen
?= käytän vastaavaa palvelua, ei liene tarpeellista juuri tätä osata!= minun pitää tutustua tarkemmin
?= käytän vastaavaa palvelua, ei liene tarpeellista juuri tätä osata!= minun pitää tutustua tarkemmin
Mitähän listalta vielä puuttuu, jota itse käytän aktiivisesti.... Pitää funtsia vielä tarkemmin asiaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


