tiistai 8. syyskuuta 2015

iPad MOOC suoritettu

Eliademyssä toteutettu iPad opettajan työvälineenä -MOOC on saatu päätökseen. Sain koulutuksesta hienon todistuksen.

Kannattaa kokeilla MOOCia ja jos tämä kurssi toteutetaan toisen kerran, suosittelen sitä.



tiistai 18. elokuuta 2015

Käyntikortteja QR-koodeina

Kokeilin muutamaa QR-koodigeneraattoria ja tein niistä videot.

Tässä käytetään QR-generaattoria, jonka koodin lukijana luki hienosti.


UnitagQR-palvelussa voi myös tehdä käyntikorttimuotoisen QR-koodin. Koodiin voi lisätä enemmän tietoja ja muokata koodin ulkoasuakin. Valitettavasti minun lukijani eivät kuitenkaan tunnistanut koodia.

Koodin voi liittä esim. paperiseen käyntikorttiin, esittäjän tietoihin tms. 

maanantai 17. elokuuta 2015

Sarjakuva PowerPointilla

Sarjakuvilla voi elävöittää tai selventää esitystä, julkaisua tai herättää aihepiiriin. S
arjakuva voi olla ohjeistus, kuten esim. alla oleva Kopiokissan neuvot avoimista sisällöistä.


Sarjakuva voi olla myös satiirinen tai kriittinen esitys, tai kannanotto kuten alla olevassa kuvassa. 

Verkosta löytyy oppaita sarjakuvien tekemiseen. Kupla Akatemiassa on perustietoa vuodelta 1995, mutta neuvot ovat edelleen hyvin ajankohtaisia. Lasten kulttuuriverkosto on julkaissut vuonna 2007 Pienen sarjakuoppaan (pdf).

Sarjakuvien käyttö opetuksessa

Satu Järvinen on kertonut Sarjakuvien käytöstä opetuksessa. Hänen mukaansa sarjakuvat rikastavat oppimista. Se kertoo tarinaa, ilmaisee asiaa visuaalisesti, kuvaa prosessia tai rikastaa kuvaa.
 
Sarjakuvaa voi läheteä luomaan "tyhjästä", itse kehitetystä ideasta. Sen voi tehdä kirjan kappaleesta tai esim. lauseesta, kuten on tehty esim.

Voit käyttää toteutuksessa valmiita kuvia. Tai valokuvia, kuten ohjeistetaan tekemään esitelmää Tulevaisuuden koulussa.

Kielten opetuksessa on suomennettu toisesta kielestä esim. suomeksi. Tästä Anita Nehtenheim on tehnyt ohjeet Sarjakuvan suomentaminen.

Sarjakuvien tekoon on yhä enemmän palveluita verkossa, kuten myös erilaisia appseja mobiililaitteille. Computer Cartoons -löytyykin runsaasti materiaaleja.

En kuitenkaan unohtaisi PowerPointia. Toki kuvankäsittely ja taitto-ohjelmillakin voi tehdä sarjakuvia, mutta pelkkä PowerPoint on myös hyvä apuri. Yllä oleva keskustelu on tehty PowerPointilla. Alla olevassa esityksessä Sarjakuva powerpointilla on esitetty ohjeet siitä, miten tilannesarjakuvan saa tehtyä.

torstai 13. elokuuta 2015

QR-koodeissa näyttävyyttä

Olemme jo useamman vuoden ajan nähneet yksivärisiä QR-koodeja, Quick Response code eli ruutukoodeja. Siinä on lisätietoa sekä vaaka- että pystysuunnassa. Kun kameralla varustetulla lukulaitteella katsoo eli käytännössä lukee koodikuvaan, paljastuu siihen liitetty informaatio.

Informaatio on käytännössä tekstiä. Yleisimmin se on linkki lisätietoon, mutta se voi olla esim. käyntikortin tiedot. Huonona puolena on se, että näin helposti voi ohjata myös haittasivustoille. Näin kerrottiin  jo vuonna 2012.

Koodeja luodaan koodigeneraattorilla, joita on verkkopalveluina ja mobiililaitteille appseina. Maksullisina voi tehdä enemmänkin muutoksia koodiin. 

Nyt voi esim. UnitagQR -palvelussa tehdä ilmaiseksi:

  • Musta-valkoisen perus QR-koodin
  • Muuttaa pisteiden kokoa/muotoa valmiista pohjasta
  • Määrittää useitakin värejä
  • Kuvio voi olla toisenlainen
  • Kulmat "silmät" voivat olla toisen malliset ja eri värisillä reunoilla ja/tai keskuksilla  tai kaikki voivat olla eri värisinä
  • Organisaation logo voi olla missä päin tahansa
  • Kuvakkeeseen voi laittaa varjostusta.


 QR-generaattorilla  voit tehdä yhteystietosi koodiksi, kun valitset tyypiksi käyntikortin. Kun katsoo sitä puhelimen ohjelmalla, tiedot tallentuvat halutessasi puhelimeesi.

Zxing Projektin QRCode Generatorilla voit tehdä samoja kuin edellä, mutta myös mm. kalenterimerkinnän jolloin se tallentuisi katselulaitteeseen. Palvelussa voi tehdä paikkamerkinnän tai lähettää SMS-viestin.

Qrvoice-palvelussa  voit kirjoittaa tekstiä (enint. 100 merkkiä) ja palvelu vie sinut Google Translate-palveluun ja kuulet tekstin äänenä.

Kun tekee koodista käyttökohteeseen sopivan kokoiseksi, voit laajentaa sen käyttöä. Olipa se sitten talon seinässä, maitopurkissa tai vaikkapa neuleessa. Kts. videolta 37 esimerkkiä.

Visualead-yritys http://www.visualead.com/ tekee koodeista vieläkin näyttävämpiä

Käyttökohteita:
  • Lisätietoa julisteessa, esim. linkki elokuvatraileriin 
  • Linkki ilmoittautumislomakkeessa
  • Linkki tuotesivulle
  • Linkki käyttöohjeisiin
  • Linkki tuotedemoon
  • Linkki yhteystietoihin
  • Linkki karttaan ja kulkuohjeisiin, reittikartat, ajo-ohjeet
  • Esittely tuotteesta
  • Kirjan tiivistelmä
  • Linkki printattuna/painettuna esitteeseen, hiirimattoon, mukiin, paitaan
  • Luokka-ohjeet
  • Oppimateriaali
  • Linkki kyselyyn, palautteeseen, kilpailuun
  • Ilmoitustaulu
  • Paidan selässä kehote tutustumaan, kysymään neuvoa, kts. Esimerkki mobilistin sivulta 

QR-koodit opetuksessa
"Kun oppimista halutaan tapahtuvan luokkahuoneen ulkopuolella ajasta ja paikasta riippumatta, voi QR-koodien kautta luoda pieniä mobiileja sisäänkäyntejä mitä moninaisimman tiedon äärelle. QR-koodi on väline muiden joukossa mutta varsin hauska sellainen." Kiteys Mobilisti-hankkeen sivulta. 

Esimerkkejä miten QR-koodeja on käytetty opetuksessa:
  • Lauseen/sanan/kirjaimen ääntäminen
  • Instrumentin ääninäyte
  • Tehtävän anto, tehtävärata kuten esim. fysiikan teematunnilla 
  • Tehtävän ratkaisu
  • Kiertorata tutustuttamaan oppilaitokseen/kampukseen
  • Luentomonisteessa linkki videoon
  • Lyhennetty linkki ilmoittautumislomakkeeseen PP-diassa
  • Kasvien, maanäytteiden, paikkojen vieressä linkkinä lisätietoon tai esittelysivuun
  • Työvaiheiden opastukset kuten esim. puualan opetuksessa 
  • Käyttöohjeet laitteisiin ja koneisiin
  • Tietoturvaohjeet
  • QR-koodilla tehtäväohjeet pelimäiseen toimintaan Tavastian ammattiopistossa

Vinkkejä Infostickeriltä
  • Koodissa pitää olla reunukset, jotta koodinlukijat tunnistavat sen. 
  • Sitä ei kannata sijoittaa pyöreälle pinnalle, vrt. Infostickerin esimerkki 
  • Infostickerin sivuilta löytyy kolme sääntöä QR koodin ja kampanjan tekemiseen 


Lisätietoa
TEKO QR-koodit opetuksessa
QR-kooditopetuksessa, Matleena Laakso 2015
QR codes for learning -lista Scoop.it-palvelussa
QR-koodeistakertovia videoita kerätty YouTube listaani


keskiviikko 12. elokuuta 2015

Lisää informaatiota upotettuna kuvaan

Aurasma Studio  -palvelu on ns. lisätyn todellisuuden (AR, Augmented Reality ) verkkopalvelu, jossa voit liittää lisäinformaatiota kuvaan. Aurasma Studio-palvelu toimii selaimella, mutta sen katseluun tarvitset Aurasma Appsin , joka on saatavilla iOS ja Android -laitteille. Appsilla voi myös tehdä tuotoksen.

MobiiliMetkaaMuseossa -wikissä on ohjeet Aurasma Studio-palvelun käytöstä. 
Janne Ylisen YouTube-videolla esitellään Aurasma appsi -lisätty todellisuus käytännössä

Käytännössä luot tilin Aurasma Studio -palveluun. Seuraavaksi luot Auran eli lisäät kuvaan toisen kuvan/videon/ääntä/hyperlinkin. Kuvat, videot ja äänitiedostot tulee olla valmiiksi muokattuja, sillä palvelussa ne vain linkitetään ne toisiinsa. Lopuksi jaat lisätyn todellisuuden muille.

Alkuperäsen kuvan tulee olla selkeä, jotta Aurasma tunnistaa sen muodot. Sen voi liittää toiseen dokumenttiin, www-sivulle tms.
  
Käyttäjä käynnistää Aurasma appsin, osoittaa laitteen kameralla kuvaa ja näkee laitteen kautta lisätyn todellisuuden.  Katso esimerkkejäAurasma Studion sivulta  HUOM! Katsojan tulee olla kirjautunut palveluun.

Mitähän tämä prinsessa paljastaa?


Mihin tätä voisi käyttää opetuksessa?

  • Kuvasta /sanasta tulee ääninäyte: esim. kielten opetukseen, eläinten/kasvien tms. tunnistusharjoitusta tms.
  • Suunnista Aurasmalla paljastuvien vihjeiden mukaisesti kuten Mikkolan koulussa 
  • Lisää piirrokseen lisäinformaatiota. Näin voi lisätä tietoa, tarkentaa tietoa tai suunnata ajatusta määrättyyn suuntaan.  Kuvassa kaappaus Janne Ylisen videosta
Muuta käyttöä




HUOM! Tämä palvelu ei ole enää käytettävissä!

Lisätietoa:
Aurasma Community Network https://aurasma.zendesk.com/home

Aurasman YouTube ohjevideot https://www.youtube.com/playlist?list=PLYk2ySKukLs7jPsMNv5MTJaotKBctXTvT

Keräämiäni YouTube-videoita omassa Aurasma listassa https://www.youtube.com/playlist?list=PL442bgB3l_SDMg7PHtQ37aWfcx6BR0c42


Joanna Kalalahti  & Mikko Liukkonen. 2014. "Lisätyn todellisuuden tuotantovälineiden vertailu"  http://www.slideshare.net/eOppimiskeskus/listyn-todellisuuden-tuotantovlineiden-vertailu

Matti Luukko. 2015 Lisätyn todellisuuden lyhyt oppimäärä. Viestinnän koulutusohjelman opinnäytetyö, Metropolia Ammattikorkeakoulu. http://theseus.fi/bitstream/handle/10024/91261/luukko_matti.pdf?sequence=1

perjantai 7. elokuuta 2015

Lucidpress taitto-ohjelma verkossa

Lucidpress on selainpohjainen verkkopalvelu, jonka avulla voi tehdä verkkolehtiä, esitteitä ja julisteita. Se on sekä sisällöntuotannon että taiton työkalu.


Lucidpress kuuluu Googlen tuoteperheeseen ja palvelusta voi tallentaa suoraan Google Driveen (File > Export to Google Drive).

Opetukseen voi pyytää omaan tunnukseen laajennusta . Tilin voi laajentaa 5-30 käyttäjälle ja käyttää sitä yhteisesti esim. koko luokan/ryhmän kanssa. Tilin päivittyminen kestää vuorokauden.

Palvelussa on valmiita malleja, joita voi lähteä työstämään ja siten palvelun käyttöönotto on helppoa. Tosin olen aiemminkin käyttänyt erilaisia taitto-ohjelmia ja siten periaatteet olivat jo tuttuja. Halutessaan voi lähteä liikkeelle tyhjästä dokumentista ja tuoda siihen tekstiä, piirroksia, kuvia, ääntä, videota. Voit lisätä skrollattavaa aluetta, taulukkoja ja hyperlinkkejä.
Luomusta voi työstää itsekseen mutta voit tehdä myös yhteistyötä palvelun sisällä.
Versiot tallentuvat ja voit jakaa tuotoksen suoraan somepalveluihin (linkillä tai upotettuna). Julkaisun voi ladata pdf-, png- tai jpg-tiedostona. Kuvatiedoston voi tarvittaessa ladata käytettäväksi muuhun tarpeeseen.
Lopputulos skaalautuu hyvin eri kokoiseksi.

Anne Rongas kertoo blogissaan kokemuksiaan palvelusta ja esittele muutaman esitteen.

Ilkka Ahola-Luttila kertoo blogissaan suunnitelmistaan käyttää palvelua lukion äidinkielen opetuksessa ja teettää opiskelijoiden kanssa verkkolehden. Loppuraportissaan hän toi esille, ettei taittamisprossi ollut opiskelijolle tuttua ja vei aikaa. "Alussa olisi voinut käydä yhdessä läpi esimerkiksi kuvien ja muiden graafisten elementtien, otsikkotyylien ja fonttien mahdollisuuksia ja vaikutusta lehden ulkoasulle, mutta myös luettavuudelle." Muutoin hän piti kokeilua onnistuneena ja palvelua käytettävänä. Palvelun käyttöönottoon ja tutustumiseen tulisi käyttää enemmän aika ja suomenkielisiä ohjeita tarvittaisiin.

Jari Laru on kerännyt Lucidpressin YouTube videoita listaksi. Suomenkielistä ohjeistusta en ole vielä löytänyt.

Ensimmäisellä kokeilulla kuvake Pinterest-tauluun

Kokeilin ensiksi tehdä valmiin mallin avulla Pinterest-tililleni infotaulun kuvakkeen.

1. Valitsin teemaksi Social Media ja sieltä Pinterst Board Display
Sain valmiin mallipohjan, joka oli oikean kokoinen Pinterest-palveluun taulun kuvakkeeksi.
2. Poistin valmiin kuvan.
3. Lisäsin uuden kuvan Kuva-ikonista ja latasin koneeltani valmiin kuvan Upload-painikkeella.
4. Valitsin lataamani kuvan Done-painikkeella
5. Rajasin ja muutin kuvan kokoa, jotta se olisi kuvakkeena sopiva ja täyttäisi koko alueen.
Lopputulos näkyy Swedish vallhunds - Västgötaspets -taulun kuvakkeena.

Kurssiesite mallipohjasta

1. Valitsin Documents-painikkeen pienestä nuolesta esiin lisää malleja. Valitsin malleista For Print ja sieltä Flyer 02 ja klikkasin sitä. Näin tuli luotua uusi dokumentti
2.Tuplaklikkasin kuvaa ja vaihdoin sen kuten edellä. Vanha kuva korvautui uudella.
3. Muutin tekstin haluamakseni.
4. Annoin tiedoston nimen
4. Julkaisin esitteen, jotta sain sen upotettua muualle/jaettuna sähköpostina/linkkinä tms. Voisin laittaa myös salasanasuojauksen, jos näkisin tarpeelliseksi.

Tällainen tuli lopputuloksesta:



perjantai 5. kesäkuuta 2015

Koulumaailmassa jytisee

Sitra järjesti eilen 4.6.2015 Heurekassa Rakkaudesta oppimiseen -tapahtuman, jossa jaettiin paljon tietoa koulumaailmaan liittyvistä uusista ideoista ja kokeiluista. Vaikka asia oli hyvin koulupainoitteinen, tulisi meillä yliopistossa ottaa samoja asioita mietintämyssyyn.

Etäosallistuminen oli mahdollistettu Presemo-palvelulla ja se toimi hienosti. Näet samalla näytöllä sekä videokuvaa, diaesityksen ja voit osallistua kommentointiin/vastata annettuihin kysymyksiin.

Osoitteesta http://www.sitra.fi/tapahtumat/rakkaudesta-oppimiseen löytyvät esitysdiat, nauhoite ja paljon muuta.

Ajattelin ensin seurata etänä tehden samalla töitä, mutta keskustelu oli niin kiihkeää ja kiinnostavaa, että piti jättää muut ja keskittyä ihan kuuntelemaan. Ei siinä ehtinyt Twiittailemaan tai Facettamaan!



Oppimisen ja kuolutuksen uusi aikakausi

Ensin kerrottiin Uusi koulutus -foorumin työstä ja eri toimijoilla oli kuulijoille napakkaa asiaa miten oppimiseen ja koulutukseen alkaa (vai on alkanut?) uusi aikakausi.
  • Tulisi kokeilla, kokeilla ketterästi ja juhlia virheistä! 
  • Ei onnistu, että ostetaan uusia iPadia kaikille oppilaille. Tulisi enemmän oppia mediakriittisyydestä, etiikasta ja koodauksesta, jotta opitaan arvioimaan meille tarjottava mediatulva. Nähdään toteutuksen läpi.
  • Tarvitaan maailma, jossa kaikki oppivat. 
  • Teknologia mahdollisaa ottaa koko maailma mukaan. 
  • Suomi on maa , jossa kaikki rakastavat oppimista. Toiset saavat ihmetellä "Mitä imettä me Suomessa laitetaan juomaveteen?"
  • Ei riitä, että tehdään vanhaa vähän eri tavalla! Meidän tulee luoda kokonaan uusi koulutus!
  • Trendejä kritisoitiin. Niiden ongelma on se, että ne toimivat joskus mutta ei aina. Miksi pitäisi toteuttaa vain yhtä trendiä? Kukaan ei tiedä, millainen maailma on 5-10 vuoden kuluttua, joten meidän pitäisi kokeilla kaikkia trendejä "Ei hypätä yhteen vaan hypätään kaikkiin" On päästävä kokeilukulttuuriin jossa mahdollistetaan oppiminen.

  • Oppimisessä pitäisi päästä flow-ilmiöön. Lauri Järvilehto Filosofian akatemiasta näytti lapsista liikuntatunnilla ja kuvan alla oli sitaatti Esa Saariselta " Ihmisiä, jotka paahtavat täysillä, ja joilla on sisäinen hehku päällä on paljon. Harmi, että he ovat valtaosin alle 7-vuotiaita."


Foorumin Työkirjaan on koottu foorumin lähijaksoijen aikana syntyneet ideal, oivallukset ja tuotetut materiaalit. Työkirja on julkisetsi jaossa e-kirjan muodossa. Kirjaa päivitetään edelleen, joten käy kurkkaamassa uutta versiota välillä

Foorumin raportti (pdf) on saatavilla Sitran sivuilta.

Miten päästään sanoista tekoihin?

Kirsi Lonka Helsingin yliopistosta, Aulis Pitkälä OPH:sta, Joni Ojala Nurmijärven yhteiskoulun lukiosta ja Suvi Sundqvist Tekesistä pohtivat ja kertoivat mietteitään, miten päästään eteenpäin.

  • Yliopistojen tulee olla proaktiivisia. Ei yliopistossa voi vai katsoa, miten koulumaailma menee eteenpäin. Pitää tehdä erilaisia juttuja ja "vingutaan laitteita".
  • Koulu ei muutu ylhäältäpäin määrättynä vaan johtaminen (tai pikemminkin pedagoginen johtaminen) on mahdollisuuksien luomista. Muutos tapahtuu keskitasolla mutta opettajia/kouluja ei kuitenkaa saa jättää yksin.
  • EI-kulttuuriin muutosta! Älä kiellä ideoita. Jos joku lupaa tehdä kirjan käsikirjoituksen 2 kuukaudessa, anna tehdä.
  • "Työpaikkoja tulee tuunata" ja mahdollistaa erilaista oppimista.
  • "Arviointi on häntä, joka heiluttaa koiraa. Se on uusitumisen este."
  • Opettajia tarvitaan yhä! Mutta miksi opiskelijat tulisivat kampukselle, kun 30% opetuksesta on samaa joka yliopistossa? Opettajat goutchaamaan. Tiedon jakamiseen ei tarvita opettajaaa. Opettajan tehtävänä on ihmisen kasvamiseen saattaminen.
  •  "Miksi kaikkeen pitää kysyä lupa? Pyytäkää anteeksi jälkikäteen!"
  • Tulevaisuuden arvo on innovatiiviset virkamiehet. 
  • Täydennyskoulutus on elinkäistä ammatillista kehittymistä.

Esimerkkejä kokeiluista

Sitran sivulla esitellään kokeilut tarkemmin. Tutustu ja poimi omasi jatkokehitykseen!

Riko koulun hierarkiat!

  • Living Lab - menetelmällä rehtori, opettajat ja oppilaat kehittivät Nurmijärven yhteiskoulun lukion toimintaa. Mallina käytettiin Aalto yliopiston Media Labin suunnittelemaa Edukataa. Katso lisää Tarmo Toikkasen Oppilaat koulun muotoilijoina - blogikirjoituksesta
  • Koulutusinnovaation kehittämistä nopeasti ja ketterästi Education Model Canvas- visuaalisen kartan avulla.
  • Hyvät käytännöt kiertoon perusopetuksessa Majakka-palvelussa
  • Koulujen kehittäjäverkostot

Vahvuuksien tunnistamista

  • Maker-tapahtumalla taitojen esittämistä
  • Ilmiöpohjaista oppimista koko viikko, viikko ilman luokkarajoja
  • Unelmaklubista vahvuuksien tunnistamista ja tunnustamista

Tulevaisuuteen ja maailmaan tähyämistä

  • Digitaalisilla osaamismerkeillä osaamisen tunnistamista kaikkialla
  • Rajat ylittävää yhteistyötä koulutusvientiin
  • OPE Talks -palvelu jakaa opettajien ajatuksia opetuksen kehittämisestä. 

Ja porinat jatkuvat


Keskustelu aiheesta jatkuu somekanavilla: