keskiviikko 19. lokakuuta 2022

Onko joku käyttänyt kuvaasi verkossa

 DigiKuva on julkaissut uutisen Näin tarkistat helposti, käyttävätkö muut valokuviasi verkossa. jossa kerrotaan Chrome-selaimessa olevasta ominaisuudesta. Sen avulla voit tarkistaa, onko kuvaa käytetty muualla verkossa. Näin saat näkyviin onko omia kuviasi käytetty laittomasti tai miten muut ovat käyttäneet kuvapankkien kuvia tai ottaneet itse ;-D




Prosessi kerrottu tekstissä.

Valitse vain Chromessa kuvan päällä Hae Kuvaa Google Lens (Search image with Google Lens).

En ymmärrä, en tahdo

 

Koira nukkuu muhkeassa pedissään selkä kuvaajaan päin.

Olen taas jälleen kiertänyt ympyrän alkuun. Olen koko työssäoloikäni halunnut jakaa tietoani muille, julkaista avoimena. Ja taas jälleen kerran julkaisualusta materiaaleineen lähtee pois. Mitään vastaavaa ei ole tarjottu tilalle.

Ymmärrän toki, että tekninen alusta on tullut tiensä päähän, mutta ei se silti tunnemaailmaani auta. Mihin on hävinnyt kestävä kehitys, kehityksen osoittaminen, osaamisen näyttäminen? Mistä nyt löydän alustan jossa voisin jatkaa? Kuinka pitkään nämä alustat ovat taas sitten pystyssä?

Haluanko minä jatkossa tehdä edelleen itse ja jakaa tekemisiäni muille?

Haluanko vain kuratoida muiden tekemisiä eteenpäin?

Vai haluanko vain tehdä omia muistiinpanojani? Hajanaisia sellaisia vai järjestää niitä kokonaisuuksiksi?

maanantai 17. toukokuuta 2021

Ymmärrän 2021

Ymmärrän 2021 – Rima korkeammalle! webinaarin materiaalit ovat nähtävillä Celian YouTube-kanavalla.

Webinaarin ohjelma ja linkit materiaaleihin.

Itselleni tärkein anti oli Selkeästi meille-hankkeen esitys Kognitiivisen saavutettavuuden arvioinnista.




Mikä on saavutettavuus?

 


Saavutettavan verkkopalvelun suunnittelussa ja toteutuksessa pitää huomioida kolme osa-aluetta:
  • tekninen toteutus
  • helppokäyttöisyys ja
  • sisältöjen selkeys ja ymmärrettävyys.

torstai 19. lokakuuta 2017

Pudotusvalikko Excelin soluun

Kun haluat käyttää määrättyjä vaihtoehtoja, on hyvä luoda soluun pudotusvalikko:

 

1.Määritä (toiseen työkirjan taulukkoon) listan vaihtoehdot. Huom. Jos muokkaat listaa jälkeenpäin, muutokset eivät päivity automaattisesti soluihin.

2. Lisää Data (Tiedot) > Data Validation (Tietojen kelpoisuuden tarkistaminen)  ja Allow: List (Lista)

Source (lähteeksi) määritä kohdassa 1 määrittämäsi lista (klikkaa pientä neliötä rivin perässä ja maalaa alue). Hyväksy ok.

 

Nyt, kun klikkaat hiiren soluun, saat alaspudotusvalikon valittavaksesi.


keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Osallistujalista näkyviin

Haluatko tietää, ketkä on kutsuttu palaveriin ja saada heidät listana pöytäkirjaan?

 

  1. Avaa kokousmerkintä
  2. Valitse valintanauhasta Meeting > Scheduling Assistant
  3. Valitse osallistujat
  4. Mene asiakirjaan, johon haluat liittää osallistujalistan.
  5. Liitä osallistujalista. Nimien välissä on erottelumerkki ;
  6. Jos haluat Wordissa muuttaa listan allekkain, joudut tekemään siitä ensin listan:
    1. Valitse lista
    2. Muuta lista 
    3. Valitse vautuvasta Sort Text-ikkunasta Options

 

  

maanantai 18. syyskuuta 2017

F-Securen 10 vinkkiä salasanojen käsittelyyn

F-Securen blogissa neuvotaan huomioimaan seuraavat 10 vinkkiä pitämään salasanasi paremmassa suojassa.

  1. Älä käytä samaa salasanaa palveluissa.
  2. Suojaa sähköpostisi.
  3. Käytä kaksinkertaista käyttäjätunnistusta jos se on mahdollista.
  4. Käytä pitempää salasanaa.
  5. Älä käytä salasanaa, joka on helposti pääteltävissä elämästäsi, harrastuksistasi jne.
  6. Älä käytä itsellesi kiusallisia salasanoja (jos ne päätyvät julkisuuteen ….)
  7. Käytä salasanageneraattoreita tekemään tarpeeksi vaikeita ja monimutkaisia salasanoja.
  8. Käytä palvelua, joka kertoo onko sähköpostisi murrettujen käyttäjätunnusten listalla (esim. Have I Been Pwned?)
  9. Älä tallenna salasanoja selaimeen.
  10. Jos käytät sormenjälkitunnistusta, käytä sormea, jolla et yleensä kosketa laitetta.

perjantai 19. toukokuuta 2017

Google-dokumenttejä jakoon

Voit jakaa Google Drivessä tiedostoa joko luku- tai muokkausoikeuksin. Voit määrittää nämä kansio- ja myös tiedostotasolla.

Miten tämä tehdään?

A) Luo kansio lukuoikeuksin:

1. Luo tiedosto Google Driveen (uusi > Kansio).
2. Valitse Kansion kohdalla hiiren kakkospainikkeella Jaa tiedosto.
3. Valitse Hanki jaettava linkki. Varmista, että olet määrittänyt linkin vastaanottajille tarkastelun. Poistu Valmis-painikkeesta. Lähetä linkki esim. sähköpostilla vastaanottajille.

B) Lisää tiedostot kansioon
1. Luo kaksi tiedostoa ko. kansioon (Uusi > esim. Google Docs)
2. Valitse tiedosto Google Drivessä hiiren kakkospainikkeella. Jos haluat jakaa tiedoston luku-oikeuksin, valitse tarkastelu. Jos haluat antaa muokkausoikeuksin, valitse muokkaus.
3. Valitse +Jaa ja määritä vastaavasti kuin edellä. Jos haluat

Esimerkki käytännössä.

Verkkotentti Moodlessa

Moodlen tentti-aktiviteeteilla voi koostaa verkkotentin. Itse käytän sitä opintojaksolla lopputentin ominaisuudessa. Tentti on auki määrättynä päivänä klo 9-15. Kun tentti aloitetaan, opiskelijalla on 2 tuntia tehdä se.

Tentti muodostuu:
1. Moodle-kurssista ja siinä olevista ohjeista
2. Tentti-aktiviteetista, jossa järjestelmä arpoo jokaiselle tenttiin osallistujalle määrätyt kysymykset.
3. Kysymyspankista, josta tentti-aktiviteettiin haetaan kysymykset.
(4. Tehtävä-aktiviteetista, johon palautetaan mahdolliset tiedostot.) Vastaavaa palautusmahdollisuutta ei ole tentti-aktiviteetissa.

Kysymyspankin luominen

Kategorian luominen

Kysymykset järjestetään kategorioihin, jonka sisältä voi määrittää hakevan 1 arvottu kysymys.
1. Mene Moodle-kurssilla muokkaustilassa Asetukset > Kysymyspankki > Kategoria
2. Lisää kategoria-osioissa täytä tiedot ja klikkaa Lisää kategoria
Kategoria tulee näkyviin listaan. Sen perässä on kategorian muokkaustoiminnot: poista, asetukset (muokkaa kategorian nimeä ja tietoja), vähennä sisennä, siirrä ylöspäin tai sisennä.

Alla olevassa esimerkissä Wordin monivalitakysymyksissä ei ole yhtään kysymystä (suluissa 0), mutta sen alapuolella on alakategorioita ja niiden sisällä kysymyksiä. Kategorian voi siirtää niiden perässä olevilla nuorilla eri tasoihin.

Kysymysten lisäys

1. Mene Moodle-kurssilla muokkaustilassa Asetukset > Kysymyspankki > Kysymykset.
2. Valitse kategoria, johon haluat lisätä kysymyksen.
3. Aloita kysymyksen teko Luo uusi kysymys… -painikkeella.
4. Valitse haluamasi kysymystyyppi.

Kysymystyyppejä ovat:

Omalla opintojaksolla olen käyttänyt:

  • monivalintakysymyksiä olipa oikeita vastauksia yksi tai useampi.
  • lyhytvastauksia
  • yhdistämistehtäviä
  • (tiedoston palautus)


Esimerkissä on valittu monivalintatehtävä.
5. Määritä kysymys:
    - Määritä kysymyksen nimi. Tämä ei näy opiskelijalle mutta helpottaa opettajaa kysymyksen tunnistamista.
    - Määritä kysymysteksti. Voit laajentaa editorin ja laajentaa muokkauksen koko ikkunaan. Voit lisätä kysymykseen hyperlinkkejä, kuvaa, videota ja liitetiedostoa.
   - Määritä kysymyksen oletuspistemäärä.
   - Yleinen palaute – kohtaan määritetään teksti, joka näkyy opiskelijalle hänen vastattua kysymykseen.
   - Onko vastauksessa yksi tai useita vaihtoehtoja? Huomaa, että tehtävä vaikeutuu, jos on vain yksi oikein, mutta et kerro sitä opiskelijalle ja tehtävätyypiksi määritellään ”useita vaihtoehtoja”. Ensimmäisessä vaihtoehdossa valintakohta on ympyrä ja jälkimmäisessä valintaruutu.
   - Sekoita vaihtoehtoja on hyvä valita, niin vaihtoehtojen järjestys arpoutuu joka kerralle.
   - Vaihtoehtojen numerointi voi olla pienin/isoin kirjaimin, erilaisin numeroin tai ei numerointia laisinkaan.
6. Määritä vaihtoehdot:
   - Vaihtoehto- kohtaan kirjoitetaan vaihtoehto. Siinä voi olla myös linkki, kuva, hymiö, video, tiedosto.
   - Arvioinnissa määritellään montako % oletuspistemäärästä vastauksesta annetaan. Huomaa, että arviointi voi olla myös negatiivinen. Tällöin pistemäärä on alimmillaan 0.
   - Palaute-kohtaan voi määrittää palaute, joka näytetään opiskelijan valittua kyseisen vaihtoehdon.

Huomaa, että vastauksista tulee muodostua oletuspistemäärä!

7. Tallenna muutokset.

Tentti-aktiviteetin lisäys

1. Aseta Moodleen muokkaustila päälle.
2. Lisää aktiviteetti tai aineisto.
3. Valitse tentti-aktiviteetti ja lisää se Lisää-painikkeella.
4. Määritä asetukset haluamaksesi.
     Yleiset-osioon kirjoitetaan:
     - Nimi-kenttään aktiviteetin nimi, joka näkyy Moodle-kurssin etusivulla.
     - Tehtävänatoon tentin ohjeistus.
   

Ajastus-osioon määritellään miten tentti on auki. Alla olevassa esimerkissä tentti on auki klo 9-15:05. Kun tentti aloitetaan, on 2 tuntia aikaa suorittaa se. Jos aika menee yli, vastauksia ei voi palauttaa.

Arviointi-kohtaan määritellään, montako suorituskertaa sallitaan.
5. Tallenna.
6. Järjestelmä ehdottaa ettei kysymyksiä ole vielä lisätty ja voit suoraan klikata Muokkaa tenttiä.

Kysymysten lisäys

1. Mene Moodlen muokkaustilassa tentti-aktiviteetiin.
2. Valitse Asetukset > Muokkaa tenttiä.
3. Määritä tenttiin otsikko kynästä. Muista tallentaa Enter-painikkeella
4. Lisää –painikkeella voi lisätä:
   - Lisää kysymys: Voit suoraan lisätä kysymyksiä, jotka tallentuvat kysymyspankkiin.
   - Kysymyspankista: Lisää kysymyspankista määrätty kysymys/kysymykset. Hyväksy valinta Lisää valitut kysymykset tenttiin.
   - Lisää satunnainen kysymys: Lisää kysymyspankista kategoria, jonka sisältä arvotaan kysymys.
5. Määritä maksimiarvosana (joka pitäisi olla sama kuin mitä kysymyksistä saa)
6. Tallenna

Alla on esimerkki yhdestä tentistä. Tentissä on 7 kysymystä, joista kaksi arvostellaan käsin. Siksi maksimipistemäärä on 6 pistettä. Jokainen kysymys arpoutuu samannimisestä katergoriasta.

Kysymysten arvostelu

Tenttiin osallistuneiden määrä näkyy tentti-aktiviteetin pääsivulla. Klikkaamalla suorituskertoja-linkkiä pääsee näkemään kaikki vastaukset.
Opiskelijan suoritus on riveittäin. Klikkaamalla numeroa, pääsee näkemään kyseisen tehtävän ja vastauksen. Viiva tarkoittaa, ettei kysymykseen ole vastattu. Tässä esimerkissä kysymys 5 palautetaan liitetiedostona Tehtävä-aktiviteettiin ja arvioidaan käsin.

Kun tehtävän avaa, voi Arvioi vastaus –linkistä arvioida tehtävä uudelleen sanallisesti ja/tai numeraalisesti.

Suoritusten alapuolella on kaikkien keskiarvo kysymyksittäin ja vielä kaavio tentin arvosanoista:

Moodlen verkkotentin hyödyt ja haitat

HYÖDYT
HAITAT
+ opettaja voi määritellä alusta loppuun
+ voi lisätä mihin tahansa Moodle-kurssiin
+ voit automatisoida: milloin on auki, kuinka pitkään on auki, milloin sulkeutuu, vastausten arviointi
+ tulosten vienti mm. Excel-tiedostona
+ tehtävien uudelleen arviointi
+ kysymyspankkia voi kasvataa kumulatiivisesti ja sen voi kopioida toiselle kurssille
- kysymykset aseteltava siten, että opiskelijalla on kaikki tieto käytettävissään
- 24/7 eikä opiskelijoiden kysymyksiin ole aina teknistä tukea
- ei voi hakea määrätyn tehtävän saaneita opiskelijoita (jos esim. huomaa virheen tehtäväannossa/arvioinnissa)
- liitetiedoston lisäys pitää tehdä toisessa aktiviteetissa ja 2 tunnin rajaa ei voi aktivoida siihen

torstai 18. toukokuuta 2017

Soittolistan tekeminen YouTubeen

YouTubessa on mahdollisuus tehdä erilaisia soittolistoja, kokelmia videoista.

Soittolistan luominen

1. Kirjaudu YouTube-tilillesi.
2. Etsi video, jonka haluat lisätä soittolistallesi.
3. Klikkaa videon alta + Lisää soittolistaan.
4. Kirjoita uuden listan nimi.

5. Valitse julkisuustaso ja klikkaa Luo-painiketta

Videon lisääminen soittolistaan

Kun haluat lisätä videon soittolistaan, tee vastaavasti kuin edellä mutta valitse jo olemassa oleva soittolista.

Soittolistan muokkaaminen yhdessä

1. Mene soittolistaluetteloosi, esim. vasemmasta yläkulmasta kolmen viivan alta Oma kanava. Klikkaa auki Luodut soittolistat.
2. Avaa soittolista.
3. Oikeassa yläkulmassa on ratas.
4. Valitse Jaa ja lähetä linkki niille, joille haluat myöntää muokkasuluvan. Muista valita ”Anna linkin saaneille…”

Soittolistaesimerkkejä

Tässä vielä minun tekemäni soittolistat Microsoftin tuotteisiin liittyen



Oppimateriaalit ja oppimistehtävät Moodlessa

Oppimateriaali Moodlessa

Oppimateriaalia voi liittää ja upottaa Moodleen monella eri tavalla.

Aktiviteeteissa on mm.
  • oppitunti, jossa sisältö koostuu sivuista ja niiden lopussa yleensä on kysymykset. Kysymystyyppeinä on monivalintoja, lyhytvastauksia ja yhdistämistehtäviä. Vastauksesta riippuen opiskelijaa voi ohjata kulkemaan materiaalin läpi.
  • sanastoon voi koota (opiskelijoidenkin kanssa) aihepiiriin liittyviä määritelmiä tai esim. yhteinen lähdeluettelo.
  • wiki, jossa voi julkaista erilaista sisältöä.

Aineistot-osioissa on mm.
  • kansio, jonka sisälle voi jakaa erilaisia tiedostoja. Opettaja lisää tiedostot kansion sisälle ja ne ovat automaattisesti opiskelijoiden nähtävillä. Tiedostojen jakamisessa tulee huomioida, että opiskelijoilla on tiedoston katseluun soveltuvat ohjelmat.
  • kirja, jossa aineiston voi julkaista kirjamuotoisena.
  • sivu, jossa yhdelle sivulla voi lisätä aineistoa: tekstiä, linkkejä
  • yksi tiedosto
  • verkko-osoite, linkki, joka vie tiedon ääreen.

Moodlen asennuksesta riippuen, voi tiedoston linkittää suoraan Office 365n OneDrivestä tai Google Doc-palvelusta. Voit myös luoda OneNote Classroom –muistikirjan kurssilaisten käyttöön. Muistikirja sijaitsee fyysisesti Office 365ssa.

OneNote Clasroom-muistio näkyy linkkinä Moodlessa. Kun opiskelija pääsee Moodle-kurssille hän itse aktivoi itselleen OneNoten.
Ja kun avaa muistikirjan, sen sisällä on koko opintojakson materiaalit:
  • opiskeluohjeet
  • sisältökirjastossa oppimateriaalit tietokoneen ja tietoverkkojen peruskäytöstä, Office 2016.
  • yhteistyötilassa on tsekkauslistoja opiskelijoille materiaalin läpikäymiseksi ja sivu kaikille yhteiseksi raportointipohjaksi esim. bugien ja virheiden raportointia varten.
  • jokaisella opiskelijalla on oma osioinsa, johon he voivat kirjata omia vain itselleen (ja opettajalle) näkyviä muistiinpanoja.

Aktiviteetin tai aineiston lisääminen

  1. Aseta Moodleen muokkaustila päälle
  2. Lisää aktiviteetti tai aineisto
  3. Valitse haluamasi aktiviteetti ja lisää se Lisää-painikkeella
  4. Määritä asetukset haluamaksesi.


Esimerkiksi tiedoston lisäämisessä jatketaan edellisessä kohdassa 4 määrittämällä tiedot Yleiset-osiossa.
Sisältö-osioon voi suoraan raahata tietokoneen resurssihallinnasta tiedoston tai sen voi hakea + -painikkeella

Seuraavaksi valitse tiedoston sijainti. Esimerkissä on valittu Office 365 ja sieltä Omat tiedostoni (OneDrivestä) ja alikansiosta haluttu tiedosto

Seuraavassa vaiheessa voi määritellä

a)       tehdäänkö kopio tiedostosta Moodleen vai
b)      linkitetäänkö tiedosto alkuperäiseen tiedostoon OneDrivessä. Kun tekee muutoksia alkuperäiseen tiedostoon, muutokset päivittyvät myös Moodleen linkitettyyn tiedostoon.

Tee linkitys loppuun klikkaamalla Valitse tämä tiedosto –painiketta.

Näkyvyys-osiossa voi määritellä, miten tiedosto aukeaa: upottamalla Moodle-sivulle, aukenemaan uuteen selain-ikkunaan tai ponnahdusikkunaan vai pakotetaanko se aina latautumaan.


Oppimistehtävät Moodlessa


Aktiviteeteissa on
  • kysely, jolla voi kysyä yksinkertaisia kysymyksiä aineistosta.
  • päiväkirja esim. oppimispäiväkirjan kirjoittamiseen.
  • tehtävä, jossa opiskelijalle annetaan tehtäväanto ja he voivat palauttaa tiedoston Moodlen kautta. Opettaja voi arvioida tehtävän, joka näkyy opiskelijalle.
  • tentti, jolla koostetaan erilaisia kysymyksiä.
  • valinta,  jolla voi kysyä yksinkertaisia kysymyksiä aineistosta ja opiskelija voi valita vain yhden vaihtoehdon. Yleensä kuitenkin valintaa käytetään enemmän esim. valittaessa ryhmä tai ilmoittautumiseen.
  • wikiin voi kirjoittaa yksin/yhdessä erilaista sisältöä.


Jos opintojakso tentitään esim. Moodlen tentti-työvälineellä voi opiskelijan antaa harjoitella ennen tenttiä aktivoimalla tentti-aktiviteetti. Itse olen ohjeistanut käyttämään välinettä näin:

Harjoituksessa harjoitellaan tiedoston palauttamista

Tässä voit harjoitella tiedoston palauttamista varsinaista tenttiä varten. Tiedostoja ei arvioida.´
  1. Klikkaa alhaalta Lisää palautus 
  2. Valitse avautuvassa näkymässä Tiedoston palautus alueen ylävasemmalta tiedosto-painike (Lisää...)
  3. Klikkaa Lataa tämä tiedosto. Tiedosto näkyy latausikkunassa.
  4. Etsi liite tietokoneeltasi valitsemalla Valitse tiedosto (Choose File).
  5. Valitse tietokoneeltasi palautettava tiedosto, valitse se ja jatka klikkaamalla Avaa (Open)-painikketta. 
  6. Viimeistele klikkaamalla alapuolelta Tallenna muutokset -painiketta.

Jos haluat lisätä uuden tiedoston, Valitse Muokkaa palautusta ja jatka kohdasta. 
Voit kokeilla tiedoston palauttamista useaan kertaan (muokkaa palautusta ja toista edellinen kohta) ja jo palautettuja voi muokata. 
Tentissä tiedostojen määrä on rajoitettu eikä niitä voi palautuksen jälkeen enää muokata.

maanantai 8. toukokuuta 2017

Twitterin käyttövinkit

Viestintä Piritta julkaisi hänen (Piritta Seppälä) ja Pauliina Mäkelän vinkit yhteen Twitterin käyttövinkit 2017:


1. Kirjoita jakamasi linkin sisältöä vastaava johdanto twiittiisi.

2. Jakaessasi uutisia tai linkkejä verkkosivuilta Twitter-painikkeen avulla, lisää twiittiin mukaan oma johdanto automaatti-otsikoinnin sijasta tai täydennä sitä: näin twiitistäsi tulee persoonallisempi ja kiinnostavampi.

3. Jos jaat esimerkiksi englanninkielisen uutisen, kirjoita myös oma johdantosi linkin kielellä.

4. Tarkista uudelleentwiitattavien linkkien ja kuvien sisältö ennen niiden jakamista avaamalla ne. Kun uudelleentwiittaat sisältöä sellaisenaan, olet käytännössä samaa mieltä jakamastasi asiasta.

5. Lisäämällä kommentin uudelleentwiittaukseesi, tuo mukaan lisätietoa itse sisältöön ja kirjoita 140 pituinen sisältö kuin omaksi twiitikseen. Kommentoimalla uudelleentwiittausta voit myös jakaa toisten sisältöä, josta et ole täysin samaa mieltä.

6. Käytä hashtageja kuvaamaan twiittisi sisältöä: max 3 hashtagia / twiitti on useimmiten sopiva määrä. Twitterissä käytetään yleisesti perusmuodossa olevia sanoja hashtageina.

7. Hashtageja voi myös liittää osaksi twiitin tekstiä, jos merkit uhkaavat loppua kesken.
Voit taivuttaa hashtageja tai nimimerkkejä, mutta pärjäät myös ilman. Taivuttamiseen käytetään usein ’merkkiä: @Piritta’n.

8. Räätälöi muihin some-kanaviin tekemäsi sisältö omaksi twiitiksi automaattiohjauksen sijasta: näin twiittisisältö on lukijaa kiinnostavampaa kuin automaattijaot esim. Facebookista tai Instagramista (tai päinvastoin).

9. Tykkää twiiteistä, joista oikeasti voit tykätä. Tykkäämällä osoitat olevasi kiinnostunut toisten sisällöstä ja sen olevan mielestäsi hyvää.

10. Päätät itse, ketä seuraat: Seuraa takaisin sellaisia tahoja, jotka kiinnostavat sinua. Kaikkia sinua seuraavia tahoja ei tarvitse seurata takaisin. Voit myös lopettaa toisen seuraamisen koska vain eikä siitä mene erillistä ilmoitusta toiselle taholle.

11. Vastaa silloin, kun sinut mainitaan twiitissä tai sinulta kysytään jotakin ja twiitti edellyttää vastaamista.

12. Tykkäämällä sinulle osoitetuista twiiteistä voit myös näyttää huomanneesi twiitin, jos se ei vaadi vastaamista.

13. Ole aktiivinen sinulle sopivalla tavalla: twiittaa monipuolista sisältöä, jota lupaat kuvauksessasi ja osallistu keskusteluun oman twiittaustyylisi mukaisesti.

14. Kirjoita vain sellaisia twiittejä, jotka voidaan julkaista kaikkien nähtäville. Älä kiroile, hauku tai muutenkaan arvostele toisia.

15. Hyvä twiitti on informatiivinen ja mielenkiintoisesti esitetty.

16. Varo spämmäämästä samaa twiittiä sellaisenaan liian usein tilillesi. Voit silti tuoda samaan asiaan useita eri näkökulmia ja johdantoja, vaikka linkki varsinaisen tiedon lähteelle olisikin sama.

17. Keskustellessasi muiden kanssa, twiittisi voivat olla myös hyvin lyhyitä. Muista kuitenkin, että keskustelutkin (yksityisviestejä lukuun ottamatta) ovat julkisia ja tallentuvat profiiliisi kenen tahansa nähtäväksi.

18. Ole aktiivinen!

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Etsi sana toisesta Excel taulukosta

Haluatko verrata Excelin työkirjassa, esiintyykö sana/numero toisessa taulukossa?

1. Lisää taulukkoon sarake, johon tulee vertailun tulos TRUE/FALSE

2. Lisää kyseiseen soluun Vertaa (Exact)-funktio:
  a) Lisää Funktio (Insert function)
  b) Määritä etsittäväksi Text1-kohtaan rivillä oleva yksilöivä tieto
  c) Määritä vertailtavaksi Text2-kohtaan koko sarakkeen tieto (tieto on missä tahansa saraketta). Jos tieto on eri taulukossa, Excel viittaa siihen Taulukonnimi!+soluviittaus. Esimerkissä tieto on Moodle-taulukon C-sarakkeessa.

Jos tieto löytyy, tulostuu soluun TRUE ja jos ei FALSE.


Excelistä tuplat esiin

Haluatko korostaa Excel taulukosta tiedot, jotka esiintyvät sarakkeessa useamman kerran?

1. Valitse sarake (esimerkissä tiedot riveillä)
2. Valitse Home > Conditional Formatting A Highlight Cells Rules > Duplicate Values…
3. Määritä korostusmuoto haluamaksesi ja jatka OK-painikkeella
4. Ohjelma korostaa tuplat punaisella värillä. Huomaa, että ensimmäinenkin esiintymä korostuu.


perjantai 24. helmikuuta 2017

Formsilla kyselyitä näppärästi

Office 365-palveluun on tullut Forms-ominaisuus jo aikoja sitten. Palvelu on päivittynyt sitten viime kokeilun ja tällä kertaa kyselyn luominen ja hallinnointi oli näppärää.

Lomakkeen luonti

Omissa lomakkeissa uusi lomake aloitetaan kyseisellä painikkeella.


Seuraavaksi määritellään lomakkeen yleiset tiedot: otsikko, kuvaus, mahdollinen kuva. Kuvan voi liittää verkosta kuvahaun kautta, OneDrivestä tai lataa tietokoneelta.

Lisää uusi kysymys

Kysymysvaihtoehtoja ovat
  • valinta, josta voit määrittää voiko valita useita vaihtoehtoja (useita vastauksia) ja onko kysymys pakollinen). Voit lisätä viimeiseksi Muu-vaihtoehdon. Valitettavasti sen tekstiä ei voi muuttaa.
  • teksti, joka voi olla yksi rivi tai pitempi vastaus.
  • luokitus, jossa on  5 tai 10 tasoa. Merkkeinä voi olla tähti tai numero.
  • päivämäärä, jolloin vastauksena voi antaa päivämäärän muodossa d.M.yyyy. Järjestelmä avaa kalenterin, josta voi valita päivämäärän.


Kysymyksiä voi järjestää niiden oikean yläkulman nuolista. Kysymyksen poistaminen tapahtuu roskis-kuvakkeesta. Kysymyksen voi kopioida kyseisellä kuvakkeella.
Kysymys-vaihtoehdon alla on …-kuvake, josta voi määrittää sekoitetaanko vaihtoehtojen järjestys tai lisätäänkö alaotsikko.
Vaihtoehdon voi poistaa rivin perässä olevasta roskis-ikonista.

Teemalla asennetta

Käyttöliittymän yläpuolella on teemat, josta voi valita kyselyyn teeman.

Esikatselusta voit katsella, miltä kysely näyttäisi tietokoneella tai puhelimella katsottuna.

Jaa kysely

Kyselyn voi jakaa linkkinä niin, että vastaajat ohjataan kyselyyn. Ensiksi voi määritellä pääseekö kyselyyn vain oman organisaation jäsenet vai ”Käyttäjät, joilla on linkki”.

Järjestelmässä on valmiina linkin muodostus, QR-koodin luonti, upotuskoodi (</>) tai sähköpostina.
Kyselyn voi jakaa linkkinä siten, että vastaanottaja voi monistaa kyselyn itselleen (Hae linkki monistamista varten).
Kyselyn voi myös jakaa toiselle henkilölle kohdasta Jaa yhteistkäyttöä varten.
Jos haluaa poistaa malli- tai yhteistäyttömahdollisuuden, paina roskis-ikonia linkin jälkeen ja linkin voimassaolo loppuu.

Esimerkki luodusta kyselystä. 

Mietteitä

- Kyselyä ja sen kysymyksiä voi muokata, vaikka siihen on jo tullut vastauksia.
- Kyselyssä ei ole arviointimahdollisuuksia eikä mitään tarkistuksia. Vain onko kysymys pakollinen vai ei.
+ Organisaation sisällä vastauksiin tallentuu automaattisesti sekä käyttäjän nimi, että sähköpostiosoite.
+ Helppo ottaa käyttöön  ja muokata.


maanantai 16. tammikuuta 2017

Tiedosto O365n OneDrivestä Moodleen

Voit lisätä Moodlen sivuun linkin tiedostoon, joka on O365-palvelun OneDrivessä. ¨
Huom. Office 365 ja Moodle tulee olla linkitetty toisiinsa (sekä palvelintasolla että käyttäjän toimesta).
1. Lisää dokumentti maalaamalla teksti ja valitse linkki
2. Määritä linkki klikkaamalla Selaa arkistoja….
3. Valitse vasemmalta Office 365 ja oikealta Omat tiedostoni alta haluamasi kansio ja sen sisällä oleva tiedosto.
4. Klikkaa Valitse tämä tiedosto

Vaikka OneDrivessä et olisi antanut oikeuksia tiedoston katelemiseen, Moodleen linkityksessä annat sitä kautta tulijalle luvan katsoa ja ladata tiedoston.

Kun linkität OneDrivestä sinulla on yksi fyysinen kopio tiedostosta (OneDrivestä) ja voit linkittää siihen eri Moodle-kursseilta.

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Blogger kieliasetukset sekaisin


Loin uuden blogin vapaa-ajan terapiatyöstä eli käsitöistä. Samassa yhteydessä havaitsin, että blogikirjoituksen aika näyttää aivan joltain muulta kuin pitäisi. Muutaman postauksen jälkeen asia alkoi jo häiritsemään ja löytyihän apu vähän pengottuani.

Kunkin blogin asetuksissa tulee määritellä myös miten aika näytetään ja mitä aikavyöhykettä noudatetaan. Nämä asetukset löytyvät Asetukset > Kieli ja muotoilu ja sieltä Muotoilu-ryhmästä.


perjantai 30. joulukuuta 2016

HTML luntti

WWW-palveluissa voi tehostaa esitystä/tekstiä html-koodilla.

Perusperiaate

HTML (HyperText Markup Language) on www-sivun esityksen kuvailukieli, jolla määritellään miten sivun osioit näkyvät selaimella. Koodia voi kirjoittaa tekstieditorilla (esim. MS Notepad) tai erillisillä editoreilla (MS FrontPage, Adoben Dreamweaver tai ilmaisohjelmilla)
Määritykset erotellaan "tageilla", joka alkaa aina <koodi> ja loppuu vastaavasti </koodi>. Mikäli koodi ei ole oikein, sivu ei välttämättä näy laisinkaan tai näkyy aivan erilaisena, kuin mitä on tarkoitus.


tarkoitus
koodi vaikutus
teksti kursiivilla <i>varsinainen teksti</i> varsinainen teksti
teksti lihavoituna <b>varsinainen teksti</b> varsinainen teksti
teksti alleviivattuna <u>varsinainen teksti</u> varsinainen teksti
teksti lihavoituna ja kursivoituna <b><i>varsinainen teksti</i></b> varsinainen teksti
kappaleen vaihto (normaali rivinvaihto, jättää välin edelliseen kappaleeseen) <p>varsinainen teksti</p> varsinainen teksti1
ja rivinvaihdon jälkeen jatkuu varsinainen teksti
pakotettu rivinvaihto (teksti jatkuu seuraavalta riviltä) tekstiä </br> ja teksti jatkuu seuraavalta riviltä tekstiä
ja teksti jatkuu seuraavalta riviltä
lista <ul> lista1
   <li>lista1</li> lista2
   <li>lista2 lista3
       <ul>
         <li>lista3</li>
       </ul>
   </li>
 </ul>
järjestetty lista <ol> 1. lista1
   <li>lista1</li> 2. lista2
   <li>lista2 a. lista3
     <ol>
       <li>lista3</li>
     </ol>
   </li>
 </ol>  
hyperlinkki <a href="http://uef.fi" >hyperlinkki</a> hyperlinkki
 -linkki palvelimella olevaan toiseen sivuun < a href="toinensivu.html" >Toiselle sivulle</a>
 -linkki palvelimella olevaan alakansion dokumenttiin < a href="*alakansio/*toinensivu.html" >Alakansiossa olevalle sivulle</a>
 -linkki palvelimella alakansiossa olevasta linkille ylätasolle < a href="*../*indexsivunnimi.html" >Pääsivulle</a>
hyperlinkki aukeaa uuteen selainikkunaan <a href="http://uef.fi" target="_blank">hyperlinkki</a>
kuvan liittäminen <img src="kuvatiedostonnimi.jpg">
Lisätietoa
Verkosta löytyy paljon oppaita www-sivujen suunnittelusta ja HTML-kielestä. Hakusanana voi olla esim. HTML opas.
W3C:n www suunnittelun ja sovellusten standardit: http://www.w3.org/standards/webdesign/
Ilmaiseditoreita, esim.  download.fi, Free-Download.fi,



Lisätietoa

Verkosta löytyy paljon oppaita www-sivujen suunnittelusta ja HTML-kielestä. Hakusanana voi olla esim. HTML opas.
W3C:n www suunnittelun ja sovellusten standardit: http://www.w3.org/standards/webdesign/
Ilmaiseditoreita, esim.  download.fi, Free-Download.fi,

Tämä sisältö on julkaistu aiemmin 17.1.2011

torstai 1. joulukuuta 2016

Excel tekstinkäsittelyn apuna

Excel 2013 voi käyttää tekstinkäsittelyssä apuna. Tässä esiteltynä muutamia itselle hyödyllisiä vinkkejä

Taulukon tuonti Wordista Exceliin

  1. Maalaa haluamasi taulukko Wordissa
  2. Liitä se Exceliin Liitä > Liitä määräten ja valitse teksti. Näin taulukon sisältö tulee Excelissä soluihin.
Jo sinulle tulee tilanne, että rivillä oleva teksti tulee Excelissä kaikki samaan soluun, erota tieto omiin sarakkeihin (katso ohje alempaa).

Juokseva numerointi

Jos tarvitset luetteloon sarakkeen, jossa on asian numero:
  1. Lisää sarake haluamaasi kohtaan
  2. Kirjoita ensimmäiseen soluun numero 1
  3. Täytä automaattisella täyttökahvaa käyttäen sarakkeen seuraavat solut. Valitse kelluvasta valikosta Täytä sarjat/Fill Series. (Lisätietoa Microsoftilta http://office.microsoft.com/fi-fi/excel-help/laskentataulukon-solujen-tayttaminen-automaattisesti-HP001216366.aspx#BMaboutfillhandle)

Transponointi, taulukon kääntäminen

Jos haluat vaihtaa rivien ja sarakkeiden paikkaa:
  1. Valitse haluamasi alue, josta tiedot otetaan
  2. Kopio tiedot
  3. Laita hiiri haluamaasi kohtaan, mihin tiedot tulevat
  4. Liitä > Transponoi

(Pika)Suodata tiedot

Jos haluat asia järjestykseen (aakkosjärjestykseen, esiintymisjärjestykseen) voit käyttää Pikasuodatus-ominaisuutta
  1. Valitse otsikkorivi
  2. Valitse työkaluriviltä Aloitus > Lajittele ja suodata > Suodata. Kaikkiin soluihin, joissa on tekstiä tulee näkyviin pieni nuoli, josta voit valita asioita näkymään määrätyin ehdoin.
Ohjelman alalaidassa näkyy, montako esiintymää suodattimen jälkeen aineistosta on löytynyt.
Tyhjennä suodattimet

Jos haluat kerralla tyhjentää kaikki suodatinominaisuudet, valitse Aloitus > Lajittele ja suodata > Tyhjennä

Korvaa entinen tieto

Jos haluat korvata tiedon toisella
  1. Valitse alue (solu/rivi)
  2. Valitse Aloitus > Etsi ja valitse > Korvaa
  3. Kirjoita Etsittävä-ruutuun haluamasi sana, joka korvaantuu toisella
  4. Kirjoita Korvaava-ruutuun sana, joka korvaa edellisen sanan. Huomioi virhemahdollisuudet. Esim. at-merkkijono on sanoissa kissat, kassat jne.
Voit käyttää myös Korvaa (Replace)-funktiota.
Vaihda (Substitute)-funktiolla korvaantuu vanha teksti uudella tekstillä.

Määritä solun sisältö tekstiksi

Solun muotoilu teksti, jolloin esim. puhelinnumero näkyy kokonaan. Esim. nolla jää pois ollessaan ensimmäisenä numerona eikä sen jälkeen ole pilkkua.
Tai käytä Teksti-funktiota.

Erota kaksi tietoa yhdestä solusta kahteen soluun

Jos erotettavat tiedot ovat samassa solussa ja erotettava tieto on erotettavissa määrätyllä merkillä, sarkaimella, puolipisteellä, pilkulla tai välilyönnillä.
Tiedot > Teksti sarakkeisiin.

Kapiteelilla (isoilla kirjaimilla) kirjoitettu teksti niin, että kaikki ensimmäiset kirjaimet ovat isoja

Erisnimi (Proper)-funktio muuttaa jokaisen tekstimuotoisen sanan ensimmäisen kirjaimen isoksi kirjaimeksi ja kaikki muut kirjaimet pieniksi.
Korjaa käsin tai etsi
Icon
Jos listassa on esim. nimiä, jotka tulee ollakin pienellä esim. Steven von Helst. Tämä funktio muuttaa Von. Nämä pitää korjata käsin tai etsiä ne isosta listasta esim. Etsi-toiminnolla.

Teksti kapiteeleiksi

Isot (Upper)-funktio muutta tekstin isoin kirjaimin kirjoitetuksi

Teksti pienillä kirjoitettuna

Pienet (Lower)-funktio muuttaa kaiken tekstin pienellä kirjoitettuna.

Ketjuta teksti

Ketjuta (Concatenate)-funktiolla voit yhdistää erilliset tekstit yhteen.
Välimerkit kaavaan mukaan

Jos viittaat funktiolla soluihin, joissa on tekstiä, lopputuloksena saat kaikki tekstit yhteen pötköön.
Muista siis käyttää kaavassa välimerkkejä tarpeen mukaan. Kirjoita haluamasi välimerkki TestiX-ruutuun haluamaasi kohtaan.

Irroitta tekstiä solusta

Käytä Oikea (Right)/Vasen (Left) -funktiota, joka palauttaa määritetyn määrän merkkejä tekstistä. Oikea tekstin lopusta lukien ja Vasen tekstin alusta lukien.
Poimi.teksti (Mid)-funktio irroittaa haluamasi määrän tekstiä halutusta paikasta lukien.

Poista ylimääräiset tyhjät välilyönnit

Korvaa (Replace)-toiminnolla, jossa korvattava on kaksi välilyöntiä ja korvaava yksi välilyönti
Poista.välit (Trim)-funktio poistaa välit tekstistä paitsi ne jotka on yksittäisten sanojen välissä.

Montako kertaa asia esiintyy?

Kun haluat tietää, montako kertaa jokin asia esiintyy:
a) Pikasuodatus-ominaisuudella
b) Laske.jos (Countif)-funktiolla, jossa haetaan yhdellä hakutuloksella
  • ensin määritellään alue, mistä lasketaan
  • sitten viitataan soluun, missä mainitaan etsittävä arvo
  • lopputuloksena saat luvun, joka kertoo montako kertaa etsittävä asia esiintyy
Laske (Count)-funktio laskee vain ne esiintymät, joissa on lukuja.
>> Lisätietoa Microsoftilta http://office.microsoft.com/fi-fi/excel-help/laske-jos-laske-jos-funktio-HA102753077.aspx?CTT=1
c) Laske.jos.joukko -funktiolla haetaan tietoja usella hakuehdolla
>> Lisätietoa Microsoftilta http://office.microsoft.com/fi-fi/excel-help/laske-jos-joukko-laske-jos-joukko-funktio-HA102753238.aspx?CTT=1

Funktiolla tehdyn sisällön kopioiminen


Liitä arvot (Value)
Icon
Jos haluat kopioida tekstin, jossa on käytetty jotakin funktioita, toiseen paikkaan, normaali kopioi-liitä näkyy oikeasti vain funktion sisältö.
Jos haluat, että funtion arvo näykyy sellaisenaan käytä liittämisessä Liitä arvot (values) toimintoa.

Taulukon vienti Excelistä Wordiin

  1. Kopio taulukko Excelissä
  2. Liitä taulukko Wordiin. Taulukon sisältö tulee Wordiin taulukkona.
  3. JOS haluat tekstin pois taulukosta
    1. Valitse taulukko Wordissa
    2. Valitse Taulukkotyökaluriviltä Asettelu > Tiedot > Muunna tekstiksi. Määrittele rivien erottimeksi haluamasi merkki. Yleensä käytetään kappalemerkkiä, jolloin rivien sisältö on jokainen omalla rivilllään.

Tuplatietojen poistaminen

Kaksoiskappaleiden etsiminen ja poistaminen samasta taulukosta

Alla olevan linkin ohjetta noudattaen voit etsiä ja poistaa samassa taulukossa olevat tuplamerkinnät
>> Lisätietoja Microsoftilta Kaksoiskappaleiden etsiminen ja poistaminen

Vertaa kahden tiedoston muutokset

Aukaise Start > Office 2013 Tools > Spreadsheet Compare
Jos haluat muuttaa toisen tiedoston tietoja, ota ylös ne tiedot mitkä pitää muuttaa ja täydennä haluamaasi tiedostoa
>> More information http://office.microsoft.com/en-us/support/basic-tasks-in-spreadsheet-compare-HA102834117.aspx

Taulukon näkymiseen vinkkejä

Saman työkirjan kaksi taulukkoa näkyviin samaan aikaan

Jos haluat nähdä samasta asiakirjasta kaksi erillistä ikkunaa:
  1. Valitse Näytä > Uusi ikkuna

Jaa näyttö näyttämään samasta taulukosta kahta eri kohtaa

Kun haluat nähdä samasta taulukosta esim. alkupään ja loppupään:
  1. Valitse työkaluriviltä Näytä > Jaa
  2. Vedä jakoviiva haluamaasi kohtaan
Poista jako vastaavasti Näytä > Jaa tai raahaa jakoviiva raulukon reunaan.
Yksi vai kaksi jakoviivaa?

Jos olet valinnut koko sarakkeen ja aktivoit jaon, saat yhden pystyjakoviivan sarakkeen eteen.
Vastaavasti jos valitset koko rivin, saat yhden vaakajakoviivan rivin eteen.
Jos olet valinnut yhden solun/alueen, saat kaksi jakoviivaa, sekä pysyt- että vaakajakoviivan.

Kiinnitä ruudut

Jos haluat kiinnittää esim. ensimmäisen rivin valitse Näytä > Kiinnitä ruudut > Kiinnitä ruudut. Vastaavasti poista kiinnitys valitsemalla Vapauta ruudut.
Huomioi,että valikossa on vaihtoehdot Kiinnitä ylin rivi/ensimmäinen sarake.
Tällä toimenpiteellä osa ruuduista pysyy paikoillaan ja muut vierittyvät sisällön mukaisesti.
Mieti, kumpi sopii paremmin sinun työskentelyysi: Kiinnitä ruudut vai jaa näyttö.

Julkaistu aiemmin 3.12.2013